torstai 26. toukokuuta 2016

Digi-illan jälkitunnelmia

Viimeviikkoinen Y2 Digi-ilta on takana ja hyvin meni, väkeä oli paikalla ja aiheessa pysyttiin. Ville Tolvasen (villetolvanen.com) alustus johdatteli aiheeseen loistavasti ja laadukas panelistijoukko keskusteli yleisön esittämistä kysymyksistä ja kommenteista ja lisäsi mukaan omiaan. Jos keskustelun tiivistäisi kolmeen sanaan, olisivat ne avoimuus, mobiiliapplikaatio ja osaaminen.

Kaupungin toimintaa haluttiin avoimemmaksi ja osallistavammaksi. Teknisesti kuntien toiminta on avointa, salaiset asiat liittyvät yleensä yksilön tietosuojaan ja silloin tällöin yhteistyökumppanien liikesalaisuuksiin. Käytännössä tiedon saaminen kuntien toiminnasta voi olla työlästä. Varsinkaan hankkeiden valmisteluvaiheiseta ei tuoteta ulospäin juurikaan tietoa. Avoimuuden kohdalla teknologia mahdollistaa paljon uutta ja helpottaa vanhaa.

Kaupungin älypuhelinsovellusta visioitiin myös. Ensijainen kuntalaisen käyttöliittymä monissa palveluissa voisi olla hiottu ja kattava applikaatio tiedolle, osallistumiselle ja palveluille. Tietenkään kaikkia palveluita voi sähköistää kokonaan. Monessa palveluissa on kuitenkin osia, jotka voidaan hoitaa verkkoyhteyden kautta kotisohvalta. Tiedon, viestinnän ja osallistumisen nykymallit voitaisiin korvata digitaalisilla versioilla vaikka kokonaan. Digitaalista käyttöliittymää käsiteltiin periaattellisemmalla tasolla muutamia viikkoja sitten blogissa:
http://digiylojarvi.blogspot.fi/2016/05/kuntalaiskokemuksesta.html

Jos kaupunki muuttaa toimintaansa siten että palvelut ovat ensisijaisesti digitaalisia, tulee kaupungin myös varmistaa, että niiden käyttämiseen on mahdollisuuksia ja osaamista. Osaavien ja halukkaiden käyttäjien määrä kasvaa koko ajan ja tämän enemmistö pohjalta palveluja pitää kehittää. Muille tulee olla mahdollisuus avustettuun käyttöön, tämä tapahtuu vaikkapa palvelutisikillä virkailijan toimesta niin kuin aina ennenkin. Erona on se, että järjestelmä on se sama digitaalinen mutta asiakas antaa oikeuden virkailijan käyttää sitä puolestaan. Oppimiselle ja tukemiselle pitää luoda verkostoja ja digi-illan keskusteluissa nousikin esille opiskelijoiden ja yhdistysten käyttäminen apuna.

Kokonaan uusi avaus on takarivistä kuulunut heitto kunnan joukkorahoitushankkeista. Vai oliko se sittenkään aivan uusi? Kyllä kunnilta on aina rahaa saanut järkeväksi katsottuun toimintaan, vaikkapa talkoo- ja yhdistysavustusten muodossa. Joukkorahoitus voisi olla kohdistetumpaa, kohteena yksittäinen tapahtuma tai hanke. Tässä saattaa olla syvemmän ajattelun ja palvelumuotoilusession paikka.

Kiitos osallistujille ja yleisölle,  Digi-ilta toteutti tehtävänsä Digiylöjärvi -hankkeen ykkösvaiheen päättäjänä.  Olisiko syksyn suurempi yleisölle suunnattu projekti vaikkapa palvelukehityskilpailu paikallisille yhdistyksille ja yrityksille?  

Y2 Digi-ilta kuvattiin ja löytyy osoitteesta  http://www.mediaserver.fi/live/ylojarvi .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti