tiistai 4. lokakuuta 2016

Verkkokauppakokeilu

Ohjelmistotalo CGI on kehittänyt verkkokauppateknologiaansa ja haluaisi kokeilla sitä elävän elämän olosuhteissa. Tämähän käy meille loistavasti, kumpikin osapuoli oppii varmasti jotain ja asiakkaat saavat uuden kanavan kokeiltaviin palveluihin.  Kyseessä on kuitenkin varsin rajattu kokeilu. Etsimme ensi vaiheessa muutamia verkkokauppatyyppiseen kanavaan sopivia kuntapalveluja, jotka julkaistaan kotisivuille rakennetussa verkkokauppamodulissa.

 Kaupungin puolella oleellista kokeilussa on markkinointi sekä kokemusten ja tiedon kerääminen jatkokäyttöä varten. Tärkeää ja samalla vaikeata on valita kokeilupalvelut oikein. Ilmoittautumiseen perustuva ilmaispalvelu ei ehkä ole kiinnostava kokeilun kohde, verkkokauppakokemukseen liittyy myös maksuliikenne. Kyse on kuitenkin yleensä palvelusta, varsinaisia fyysisiä tuotteita kunnalla ei juuri ole valikoimissaan. Joidenkin palveluiden kohdalla viranomaistoimintaluonne saattaa tuottaa mutkia matkaan verkkokaupallistamisessa. Viranomainen ei oikein saisi antaa toiminnasta sellaista kuvaa, että esimerkiksi luvan saa kaupasta rahalla maksamalla.

Blogissa on pohdittu verkkokauppa-aihetta jo aiemmin. Pääpointtina oli asiakaskokemuksen lisäksi se, että voisiko verkossa tarjottavien palvelujen ulkoinen hiominen verkkokauppamuotoisiksi jopa edestauttaa palveluiden tuotteistamista? Voisiko tuotteistaminen johtaa suurempaan asiakaskokemusvastuuseen lähempänä asiakasta? Johtaisiko se puolestaan osaltaan asiakaslähtöisempään palveluiden kehittämiseen? Syy-seuraussuhdeketju on pitkä mutta johtaa suoraan asian ytimeen.

Nyt etsimään sopivia palveluita verkkokaupallistettaviksi ja sitten nopeasti liikkeelle. Fail fast, learn fast tai jotain sinnepäin.