tiistai 5. huhtikuuta 2016

Painopistettä ja pääkohderyhmää

Kuten jo todettua, tänä vuonna DigiYlöjärvi käynnistyy, järjestäytyy ja lanseeraa uusia tai kehitettyjä palveluja. Kunnianhimoisempia kokonaisuuksia hahmotellaan ja niiden toteutusaika on hieman myöhemin. Sote- ja maakuntahallintouudistus kummittelevat vaikutuksineen parin vuoden päässä tulevaisuudessa ja niiden vaikutus tulee ottaa huomioon. 

Pääkohderyhmä DigiYlöjärvi -hankkeen kautta tehtävälle palvelujen kehittämiselle tulisi olla lapset, nuoret ja perheet. Tämä laaja asiakasryhmä on kaupungin asiakas maakunta- ja soteuudistuksen jälkeenkin ja tällä ryhmällä on digitaalisista palveluista kokemusta, vaatimuksia ja osaamista  valmiina. Tämä asiakasryhmä ei enää oikein taivu hallintoalamaisena ottamaan vastaan annettua virastopalvelua. Oletusarvona on, että kunnnankin palvelu on helppo ja sujuva - "Siis pitääkö oikeasti täyttää paperilomake ja tuoda se virastoon joka ei ole edes auki että normaaliaikaan työssä käyvä asiakas sinne pääsisi?" Tämä ryhmä haluaa vaikuttaa suoraan itse palveluihinsa - he ovat osallistamistoimenpiteiden pääkohde.

Painopisteen valinta ei tarkoita, että muut ryhmät unohdettaisiin. Suurimmat vaikutukset riittävällä volyymillä ja riittävän nopeasti saavutettaneen kuitenkin juuri lapsiperheiden palveluissa. Soteuudistus edetessään painottaa entisestään tätä laajaa ryhmää kunnan asiakkaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti