maanantai 25. huhtikuuta 2016

Sekalaisia päivityksiä

Kaikenlaista tapahtumassa.

Koulutuskeskus Valossa 18.5. järjestettävää Y2 Digi-iltaa ja koko #digiylöjärvi -toimintaa tukemaan avasimme otakantaa.fi -palvelussa #digiylöjärvi -sivuston. Otakantaa.fi on vakiintunut toimivaksi ja helpoksi osallistumisalustaksi yksittäisille hankkeille, palvelu toimii yhtenä lisäkanavana toiminnassamme. Linkki on tässä: https://www.otakantaa.fi/fi/hankkeet/47/ . Ja kyllä, #digiylöjärvi -hanke kirjoitetaan tästä lähtien trendikkäästi häshtägin kanssa.

Chat-palvelusta saimme kiinnostavan tarjouksen yllättäen ja varsinaisesti sitä pyytämättä. Kyseessä on selainpohjainen systeemi, jonka lisäarvona on asiakaan selaimen haltuunotto, jolloin asiakaspalvelija voi opastaa vaikka sähköisen lomakkeen täytössä. Hyväksyntä pitää toki asiakkaan haltuunotolle antaa. Vaikutti toimivalta, joten etsimme kaksi tai kolme asiakaspalveluyksikköä joissa aloitetaan nopeasti vaikkapa puolen vuoden kokeilu. Työnjohto ja asiakaspalvelu joutuu myös testiin, normaali toimintamalli muuttuu hieman kun nykyisten kanavien rinnalle tulee uusi.

Varhaiskasvatuksen asiakasviestintä-hackathon etenee. Kaksi päivää on kalentereissa valmiina ja kokoonpano kasalla. Päiväkoti varattu tilaksi, toivottavasti löytyy tarpeeksi myös aikuiskokoisia tuoleja ja pöytiä. Yhteistyökumppanimme Sofigate (https://www.sofigate.com/fi/) tulee vieraskynäilemään #digiylöjärvi-blogiin prosessin etenemisestä.

Hankkeen hallintoryhmä kävi toissa viikolla Digitaalinen kunta 2016 - seminaarissa. Erittäin hyviä esityksiä kuultiin, mielenkiintoisia toimijoita tavattiin ja uusia ideoita saatiin. Isot kaupungin menevät hyvää vauhtia eteenpäin, eikä niihin tule Ylöjärven kokoluokan kuntia sellaisenaan verratakaan. Pienempien mahdollisuudet eivät ole resursseissa vaan ketteryydessä. Resurssiongelmaa voi kiertää tekemällä yhteistyötä ja soveltamalla muiden kokemuksia. Kyse on omasta aktiivisuudesta ja määrätietoisuudesta. Joskus aiheesta lisää, mutta tärkein yksittäinen anti oli ryhmämme kokemus siitä, että oikeilla jäljillä ollaan. Meidän oloissamme organisaation sisäinen, vapaaehtoispohjalta lähtenyt verkostomainen kehitystyö on ainakin tähän saakka ollut oikea linjavalinta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti